Vieno Järventausta

Kaksiosainen kuva, jossa toisessa on lasia ja toisessa aurinkolasit.

Taiteilijan teos on esillä Screening-huoneessa, Mylly-rakennuksen toisessa kerroksessa.

Esittely

Tutkittava tähtiä tänä iltana
2023

Elokuva | DCP | 58 min | kieli: suomi, tekstitetty englanniksi
Käsikirjoitus ja ohjaus: Vieno Järventausta, Lauri Julkunen, Ida Vesterinen

Näytösajat päivittäin klo 11:15, 14:00 ja 17:00.

Tyhjiä, itseleikeltyjä osoitelappuja liukuu kuvaan. Rikkinäiset aurinkolasit, pieniä muistivihkoja, talkookuvakirja – vähitellen paljastuvat tavarat ja roskat piirtävät kuvaa omistajastaan, 1940-luvun koululaisesta. Mitä esineet voivat kertoa menneestä, ja mitkä ovat tuon tiedon rajat?

Koululaukku löytyi erään mökin vajasta. Sen äärellä elokuvantekijä ja kaksi historiantutkijaa jäljittävät esineisiin heijastuvia merkityksiä, lapsuuden historiaa ja omien tulkintojensa harha-askelia tragedian jalanjäljissä. Koululaukun sisältö kertoo myös ympäröivästä yhteiskunnasta. Sota ja kansalaiskasvatus näkyvät yllättävillä tavoilla lapsen esineissä ja kouluaineissa.

Elokuva on hahmotelma uudenlaisesta, taidetta ja tutkimusta yhdistävästä muodosta. Dokumentaarisen elokuvan ja kirjallisen esseistiikan harjanteilta katse ja kokemus tarkentuvat materiaalisen kulttuurin historiaan, käsitykseemme historiasta ja siihen, miten käytämme mennyttä.

Taiteilijasta

Taiteilija Vieno Järventausta on syntynyt vuonna 1991 Valkeakoskella.

Lisätietoa

https://vienojarventausta.com/