Tuuli Ojala

Tuuli Ojala

Ebb and flow

Tuuli Ojala: To No End

To No End on luonnoskirjapiirroksista koostuva kirja. Se käsittelee luonnoskirjatyöskentelyä ja sen luonnetta tekemisen tapana, jossa jatkuvuus ja etsiminen korostuvat lopputuloksen sijaan. Teos pohtii kysymyksiä yksityisyydestä ja julkisuudesta sekä valmiudesta ja keskeneräisyydestä asettamalla esille piirroksia, jotka usein määrittyisivät henkilökohtaisiksi tai keskeneräisiksi. Harraskaan luonnostelu ei välttämättä johda valmiiseen teokseen. Piirros luonnoskirjassa jää monen teoksen ainoaksi versioksi. Monien piirrosten kohdalla tavoitteeksi on kuitenkin alun alkaenkin riittänyt piirtäminen itsessään. Luonnoskirja on luonteeltaan lähtökohtaisesti yksityinen. Se on leikkikenttä ja turvapaikka, jossa voi ajatella, kokeilla ja kompuroida rauhassa.

Taiteilijasta

Tuuli Ojala (s. 1995) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän suorittaa tällä hetkellä kuvataiteen maisterin opintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Ojalan työskentelyn lähtökohtana on piirtäminen visuaalisena ja ruumiillisena ajattelun tapana. Hän pohtii töissään usein erilaisia katsomiseen ja näkyväksi tekemiseen liittyviä kysymyksiä. Hän on myös kiinnostunut omakustantamisen ja julkaisumuotoisten teosten mahdollisuuksista taiteellisen työskentelyn osana.

Lisätietoa

IG @tuulijoo