Leena Saarinen

Kuvassa vaaleaa läpikuultavaa materiaalia tummalla pohjalla.

2023, Shifting baselines, Installaatio

Taiteilijan teos on esillä Pienessä näyttelytilassa, Mylly-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Esittely

Shifting baselines on audiovisuaalinen installaatio, joka käsittelee vedenalaista antropogeenistä ihmisen tuottamaa melua sekä äänen liikkeen visualisointia vedessä. Teosta varten olen kuunnellut, kerännyt ja äänittänyt hydrofonilla laivaliikenteestä ja muista vedenalaisista äänilähteistä syntyneitä ääniä Norjan, Suomen, Ruotsin ja Tanskan urbaaneilla rannikoilla. Tuntien äänimateriaalin pohjalta olen koostanut monikanavaisen äänimaiseman, jonka avulla tuotan kineettisiä vesiheijastuksia analogisilla projektoreilla, jotka tekevät äänen värähtelyn vedessä näkyväksi.

Olen kiinnostunut melun ja informaation välisestä suhteesta. Tutkin, miten nopeasti vilkastunut laivaliikenne ja ihmisten tuottama moottorimelu ovat vaikuttaneet merenalaiseen akustiseen ympäristöön ja sen lajiston keskinäiseen ääneen perustuvaan kommunikaatioon. Visualisoimalla vedenalaisia ääniä pyrin muuntamaan nämä yleensä ihmiskorvan kantamattomissa olevat äänet konkreettisemmiksi.

Teosta varten olen myös työskennellyt kokeellisen analogisen valokuvan keinoin. Olen kerännyt muovijätettä Tanskassa Århusin rannoilta sekä oman kotitalouteni roskia. Näistä jätteistä olen valottanut syanotypiavedoksia leväpohjaiselle biomuoville. Olen tavallaan yrittänyt rekonstruoida levän valmistamalla biomuovia agar agar -jauheesta ja glyseriinistä. Samalla olen halunnut tehdä myös oman arkielämäni jäännökset näkyviksi.

Greta och Alfred Runebergs Stiftelse on tukenut teoksen toteuttamista.

Taiteilijasta

Taiteilija Leena Saarinen on syntynyt vuonna 1988 Helsingissä.

Lisätietoa

www.leenasaarinen.com